lauantai 19. kesäkuuta 2021

#Haasteidenhaaste -tilannekatsaus 19.6.21!

No jopas! Haasteidenhaaste on ollut mielessä, mutta on ollut niin paljon kaikkea mahdollista muuta, että haasteethan ovat ihan unohtuneet... Toisin sanoen, osa haasteiden täyttymisistä on kuopattava jo puolessa vuodessa. Mutta eipä hätä ole tämännäköinen!

Alusta alkaen oli selvää, että haasteita tehdään rennolla otteella. Siispä eikun tilannekatsausta tekemään aurinkoisen aamupäivän jälkeen Kopparnäsista palauduttuamme. Vesikoirakin kävi vihdoin uimassa perässäni!

Haasteeseen nro 1 eli lukuhaasteeseen olen lisännyt sitten viime päivityksen pari kirjaa. Sain täytettyä kohdat 45 eli kirjoittaja on pohjoismainen kirjailija ja 49 eli kirja on julkaistu vuonna 2021. Olen lukenut enemmänkin, mutta sopivia kohtia haastetta varten ei ole löytynyt. Saattaa olla, että nyt on hetki, jolloin pitää etsimällä etsiä sopivia kirjoja haasteen kohtiin.

Haaste nro 2 eli geokätköilijän talviohjelma päättyi jo maaliskuussa. Sittemmin geokätköilyt ovat olleet suorastaan huolestuttavan vähäisiä. Ei ole vain huvittanut, eikä ole jaksanut... Parempi siis pitää pientä taukoa?

Kolmantena haasteena on luontohaaste. Toukokuun osalta en edes muistanut katsoa, mitä haasteessa on... Onneksi yksi kohdista oli täyttynyt eli mökillä kävin heittämässä talviturkin järveen 13.5.21! Kesäkuun kohdista yksi täyttyi, kun olimme lomalla ja kävimme Manamansalossa. Tuona päivänä minä tosin tein myös töitä eli olin siinä rantailun ja piknikin lomassa myös etäpalaverissa :-)

Haaste nro 4 eli retkihaaste saanee täytettä, kun alan tarkemmin muistelemaan tapahtumia. Ainakin kohtaan 36 tulee täytettä Manamansalon reissusta.

Leffahaaste eli haaste nro 5 ei ole saanut yhtään lisäystä... Sopivia elokuvia ei ole tullut katseltua. En ole ihan varma, olenko tässä nyt edes pariin kuukauteen katsonut yhden yhtäkään elokuvaa! Tämä on minulle varsin normaali olotila. Enemmän ihmettelisin melkein sitä, jos olisin näitä katsonut enemmän...

Haaste nro 6 eli lintujen bongaus on edennyt minusta yllättävän hitaasti. En ole nyt osannut katsoa sopivia, uusia tirppoja. Manamansalossa näin kyhmyjoutsenen ja Kopparnäsissa lentävän merimetson. Katsotaan, josko se taas tästä ja ehkä syksyllä sitten enemmän?

Haaste nro 7 eli kokeile uusi resepti kerran viikossa alkoi todella hyvin! Touko-kesäkuun aikana olen lipsunut tästä pahasti. Väliin jäi arviolta 4-5 viikkoa, jolloin en ole koettanut mitään uusia reseptejä. Myös reseptien päivitys haastesivulta laahaa pahasti jäljessä. 

Pokemon Go ja level 42 eli haaste nro 8 sen sijaan tulee täyteen jos ei ensi viikon aikana, niin ainakin kesäkuun loppuun mennessä. Pitänee nostaa tavoitetta siis eli level 43 vuoden loppuun mennessä?

Kilohaaste, haaste nro 9, eteni taas toukokuun aikana kivasti. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja vaaka näyttää 4 kiloa vähemmän kuin vuoden alusta. Ei sitä kyllä mistään vielä oikein huomaa? Mutta alku on hyvä!

Geokätköjen harrastushaaste eli haaste nro 10 ei ole edennyt, koska en ole geokätköjäkään juuri hakenut. No, tämä on ehkä haaste, joka on parempikin jättää syksylle, sillä minulle on yleensä käynyt niin, että aloitan geokätköilyn tomerasti alkuvuodesta ja loppuvuoteen ei enää riitä paukkuja. Minulla on siellä esimerkiksi ns. multikätkö- ja mysteerikätkökalenterissa paljon aukkoja. Jospa niitä jaksaisi edes täytellä syksyn tullen?

Haaste nro 11 eli museohaaste sai täydennystä vapun aikoihin kohtaan nro 48 eli anna läheisen päättää kohteesta. Päädyimme Hattulan panssarimuseoon samalla, kun olimme yötä Aulangolla.

Haaste nro 12 on tämä #Haasteidenhaaste raportointi. Huonosti on mennyt! Viimeksi tämä on tullut tehtyä huhtikuulla eli pari kuukautta sitten. No, elämä on...

Viimeisinpänä on vielä haaste nro 13 eli -7 senttiä vyötäröltä. No... Mittanauha on hukassa, joten tästä ei ole nyt raportoitavaa. Katsellaan syksymmällä :-) ?

Ja eikun helteistä iltaa viettämään! 








torstai 29. huhtikuuta 2021

#Haasteidenhaaste -tilannekatsaus 25.4.21 -vihersmoothie ja rekkaribongailua!

 Tämä viikko on mennyt lähinnä töitä tehden ja viikonloppukin on tähän mennessä mennyt leppoisasti. Päässä kyllä liikkuu paljon, mutta haasteet ovat olleet syrjässä. Jotakin on kuitenkin edennyt!

Vihersmoothie kokeilussa!

Kokeile uusi resepti viikossa -haasteen viime viikon kokeilun tein vasta ihan viikon lopussa. Kokeilussa oli sieni-kinkkufrittata eli uunimunakas. Tämän tein ihan siksi, kun pakkasessa on viime kesäisiä herkkutatteja. Hyvää oli. Mutta varsinainen aluevaltaus oli minulle vihersmoothien teko. Enpä ole ennen sellaista tehnyt, kun en ole tajunnut, mitä ideaa niissä on. Päätin silti kokeilla. 

Kokeiluun päätyi Lähiömutsin Vihersmoothie, jota sovelsin hieman eli varsisellerin ja suolan jätin pois. Meillä ei kukaan muu suostunut edes maistamaan tätä, mutta eipä minua haittaa, sillä saan itse syödä/juoda kaikki. 

Onko sinulla jokin suosikkismoothie? Laita minulle vinkki kommentteihin, kokeilisin mielelläni 😃 

En vain vieläkään täysin ymmärrä, että miksen voisi syödä näitä kasviksia/hedelmiä sellaisenaan, mutta aamu-/väli-/iltapalana tämä on kyllä mainio. Olen heittänyt sekaan myös mm. raejuustoa tai turkkilaista jogurttia, Valion vadelmamehukeittoa ja mysliä. Ihanaa! 


Helmet-lukuhaaste

Helmet-lukuhaaste täydentyi viikon aikana Mia Kankimäen "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin" -kirjalla, jonka laitoin kohtaan 13 eli kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin. Ehkä vähän kaukaa haettu, mutta kirjassa Kankimäki kertoo mielenkiintoisesti mm. käynnistään Kabuki-teattereissa Kiotossa. Tykkäsin kirjasta todella paljon ja se herätti kiinnostuksen japanilaiseen kulttuuriin ja ylipäänsä Japaniin. Minulla ei ole ollut mitään innostusta esimerkiksi lähteä käymään Japanissa, mutta nyt haluaisin ehdottomasti lähteä Kiotoon!

Kankimäen tutustuminen ja tutkimus reilu tuhat vuotta sitten eläneestä japanilaisesta hovinaisesta ja kirjailijasta Sei Shōnagonista oli myös mieltä avartavaa monella tavalla. Kuuntelin kirjaa muun muassa palatessamme lomalta ja tuntui kuin jokin kohtalo olisi heittänyt autojonossa ajaessamme eteemme auton, joka rekisterikilven kirjaimet olivat "SEI". 

Siitä tuli myös mieleeni, että minä olen luetteloihminen. Lapsena/nuorena saatoin tehdä listoja esimerkiksi paikkakunnista, joissa olen käynyt tai aakkosjärjestyksessä saman etunimisistä ihmisistä, joita tunnen 😃 Rekisterikilpiin kiinnitän huomiota, koska jossain vaiheessa bongailin rekisterikilpiä numerojärjestyksessä. Eli ensin piti bongata rekkari, jossa numerona oli 1, sitten numero 2 jne. Pääsin muistaakseni noin rekkariin numero 178. Sen jälkeen en ole muistanut näitä bongailla ja nyt tämä pitäisi kyllä aloittaa alusta, koska en ole ihan varma siitä, mihin numeroon jäin...

Lukuhaaste sai täydennystä myös kohtaan 47 eli kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta. Tähän luettu kirja oli Paula Norosen "Tarja Kulho -Lomille lompsis". Nauratti ja päätin lukea myös Norosen kirjan "Tarja Kulho" eli se menee sitten kohtaan 48. 

Ja mitäs muuta?

Näiden kahden haasteen lisäksi Tunnista 100 lintulajia -haaste sai pari täydennystä, kun kävimme golffaamassa Porvoon suunnalla ja siellä bongasin kalalokin ja töyhtöhyypän. Pokemon GO -haasteeni on myös sellainen, että etenee kuin itsestään. Level 42:sta varten vaaditut tehtävät ovat kasassa, mutta vielä puuttuisi noin kolme miljoonaa XP:tä eli pistettä. Hyvin ehtii vuoden loppuun!

Muut haasteet ovatkin sitten olleet ihan kuolonkankeita eli ei etenemistä.

lauantai 17. huhtikuuta 2021

#Haasteidenhaaste -tilannekatsaus 17.4.21 , lomailua ja haasteita!

 Tilannekatsaus on viikon jäljessä, sillä välillä pitää lomaillakin! Lomalla onneksi saa edistettyä myös haasteita.

Lomailua retkeilyn merkeissä

Lomalla retkihaaste sai kaksi merkintää eli "retki, joka ylitti odotukset" ja "hikinen retki"

Odotukset ylittävän retken tein Syötteen kansallispuistoon ja Teerivaaran lenkille 14.4.21. Bonuksena tähän kuului paluumatkan Hepokönkään vesiputouksella käyminen Puolangalla.

Teerivaaralta
Teerivaaralla Syötteen kansallispuistossa oli suorastaan mahtavaa! Muiden ollessa laskettelemassa Iso-Syötteellä, lähdin kaksin koiran kanssa kiertämään lenkkiä. Lenkin pituus on 4,5 kilometriä.

Aurinko paistoi, linnut lauloivat, emmekä nähneet ketään muita ulkoilijoita koko reissulla kuin luontokeskuksen pihassa. Sai siis todellakin olla omassa rauhassaan. Lenkki on merkitty lumikenkäreitiksi näin talvella, mutta minä pääsin liikkumaan ihan hyvin pitkävartisilla talvisaappailla. Lyhytvartisillakin olisi varmaan mennyt, mutta kun minun piti välillä poiketa hieman polulta geokätköjen perään... Lenkin varrella kulkee "Kinkunsulatus-geokätkötraili" eli yhteensä 13 kätköä. Aikaa meni kätköillen ja tauon kanssa 1 h 45 minuuttia. Olin varautunut oppaiden mukaan jopa kolmen tunnin reissuun, joten luontokeskuksella jäi hyvin vielä aikaa juoda kahvi ja syödä munkki terassilla auringon helliessä. Pyry-koirakin sai pienen palan munkista.

Teerivaaran tupa
Lenkin varren tauon pidimme Teerivaaran tuvalla, jossa söimme hauvan kanssa sämpylän puoliksi. Tupa oli uudehko ja siisti.

Tuvalla on myös puucee ja puuvaja, jossa näytti olevan runsaasti puita poltettavaksi. En kuitenkaan tehnyt nyt tulia, kun ei ollut mitään ns. lämmitettävää ruokaa mukana.


Hepoköngäs

Paluumatkalla tehty koukkaus Puolangan Hepokönkään putoukselle kävi joutuisasti. Putous oli jäässä, mutta kyllähän siellä vesikin virtasi. Tänne on ehkä tultava myös kesäaikaan. Hepoköngäs on luonnonsuojelualuetta.

Putouksen edustalla olevat portaat olivat umpijäässä. Ne olivat käytännössä käyttökelvottomat eli varovainen kannattaa olla! Kuopus laski portaat mäkeä ja me muut menimme portaiden reunoilta...

Hikisen retken tein Pyryn kanssa 15.4.21 majapaikkamme paikkakunnalla eli Sotkamossa. Kävimme kiertämässä Pöllyvaaran lenkin, jonka varrella oli -no, geokätkötraili! Kätköjä oli tämän reitin varrella yhteensä 26 (tai oikeastaan 27, jos ottaa huomioon myös näköalapaikan kätkön, joka ei varsinaisesti kuulu trailiin) ja pidemmällekin niitä olisi mennyt, mutta jätin ne tällä kertaa väliin.

Pöllyvaaran lenkki on 5,3 kilometriä pitkä rengasreitti ja sen pidempi erityisesti maastopyöräilyyn tarkoitettu reitti on 13,5 kilometriä. Rengasreitti on mukavasti viitoitettu punapäisin tolpin ja viitoituksin "Pöllyvaaran lenkki 5,3 km". 



Iso-Kiimanen

Rengasreitti on näin talvella lumikengin mentävä, mutta laiskuuttani en ottanut niitä mukaan. Se ei haitannut, sillä reitti oli ajettu lähes kokonaan moottorikelkalla. Pitkävartisilla talvi-Soreleilla pärjäsi, vaikka välillä kätköille poiketessani upposin hankeen puoleen väliin reittä. 


Sotkamon kylälle päin
Pöllyvaaran päälle kannatti kiivetä, vaikka hikihän siinä tuli. Maisemia avautui niin Sotkamon suuntaan kuin myös Iso-Kiimasen järvelle

Luontohaasteen huhtikuun kohdan "retkeile sinulle uudessa kohteessa" kuittasin Teerivaaralla, mutta hyvin olisin voinut kuitata sen myös Hepokönkäällä tai Pöllyvaaran kierroksella. Enpä ollut käynyt aiemmin missään näistä kohteista!

Leffoja, leffoja

Retkeilyn lisäksi lomalla tuli katsottua peräti pari leffaa, jotka sopivat Helmetin pieneen elokuvahaasteeseen. Harry Potter ja salaisuuksien kammio on jäänyt minulta väliin (kuten muutama muukin Harry Potter), mutta nyt intouduin katsomaan tätä. Ihan katsottava, mutta jostain syystä Harry Potterit eivät ihan ole minun juttuani. Pidän enemmän "Ihmeotukset ja niiden olinpaikat" -leffoista! Harry Potterin liitin luonnollisesti kohtaan 13. eli elokuvassa taiotaan.

Toisena leffana katsoin "Lemmikkien salainen elämä 2" -leffan, johon päädyimme kompromissina ja ajanvietteenä. Ihan kiva leffa sekin, mutta en nyt erityisempiä kiksejä siitä saanut. Tämän laitoin kohtaan 12. eli kissaelokuva. Ei se nyt ihan kissaelokuva ollut, mutta kissoilla oli niin suuri osa elokuvassa, että menköön siihen 😄

Mites muut haasteet?

Kokeile uusi resepti viikossa on vielä tältä viikolta tekemättä. Ehtiihän tuon! Edellisen viikon reseptinä tein omana viritelmänä seesamiparsapekoni-herkkuja. Reseptit löytyvät haasteen sivulta. 

Lukuhaasteeseen ei sitten viime postauksen ole tullut täydennystä, vaikka olenkin lukenut. Ei vain sopineet haasteeseen. Tällä hetkellä luen Mia Kankimäen "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin". Ihana kirja jo nyt! Tästä tarkemmin myöhemmin. En ole vielä ihan varma, mihin kohtaan haastetta sen liittäisin.

Pokemon Go-haaste menee eteenpäin omalla painollaan eli etenee ja tulee aivan varmasti täyteen vielä tämän vuoden aikana. 

Tunnista 100 lintulajia -haasteeseen on tullut kolme uutta tunnistusta sitten viime postauksen. Närhi, sinisorsa ja tämän aamuinen västäräkki ovat ilahduttaneet ihan kotinurkilla. Erityisesti tuo västäräkki oli ihan huippu! Eikös sitä sanota, että "västäräkistä vähäsen" eli kesä on ihan nurkan takana?

Muut haasteet uinuvatkin sitten Ruususen unta. Palataan niihin joskus -ehkä?