maanantai 29. maaliskuuta 2021

#Haasteidenhaaste -tilannekatsaus 29.3.21!

 Yritän kovasti saada aikaiseksi nämä päivitykset viikonloppujen aikana, mutta niinpä kävi, etten muistanut tätä edes julkaista... Viikonloppu ei suinkaan mennyt haasteiden parissa, vaan maalatessa. 

Mitkä haasteet etenivät?

Perinteisesti etenevät haasteet etenivät tälläkin viikolla. Lukuhaasteen kohtaan 7 luin Anna Janssonin "Katovat jäljet". Tämän olisi voinut laittaa moneen muuhunkin kohtaan, mutta kohta 7 eli kirjassa on kaveriporukka, saattui olemaan tyhjänä, joten siihen! Lisäksi täydennystä sai kohta 10 eli kirjan nimessä on numero. Tulkitsin tämän niin, että tähän käy myös kirjoitettu numero eli kohtaan tuli David Attenboroughin "Yksi elämä, yksi planeetta". 

Molemmat kirjat olivat omalla sarallaan oivia teoksia, mutta Janssonin kirjaa oli mielestäni venytetty hieman liikaakin, vaikka samalla esiteltiin uutta hahmoa eli Kristoffer Barkia. Attenboroughilta olisin taas kaivannut jollain tavoin jäsennellympää otetta kirjaan. Ajatuksia sen pohjalta nousi kieltämättä paljon.

Lisäksi sain vihdoin loppuun jo helmikuussa aloitetun Pajtim Statovcin "Kissani Jugoslavia". Tämä tuli luonnollisesti lukuhaasteen kohtaan 32. Kirjan lukeminen/kuunteleminen on venähtänyt, koska jotenkin se vaati erityisesti keskittymistä. Loppupuoli pelasti minun näkökulmastani kirjan ja olin erittäin tyytyväinen, että se tuli kuunneltua/luettua. Tykkäsin siis!

Retkihaasteeseen tuli täydennystä kohtaan 11 eli retki jäiden sulamisen aikaan. Porkkalan virkistysalueella vietimme mahtavan illan jäiden ritinää kuunnellessa. Kävimme Porkkalassa itseasiassa myös viikonlopun aikaan, kun innostuimme sen "olemassaolosta" 😃 Porkkalaan liittyy myös lintuhaasteen 14. linnun tunnistus eli kanadanhanhet ovat palanneet!

Kokeile uusi resepti viikossa -haaste voi myös hyvin. Perjantai-illan kunniaksi tein simpukoita siiderissä Jamie Oliverin tapaan. Lisäksi testasin Alkon reseptillä maalaisranskalaisia. Maistuivat erinomaisilta, mutta pienenä miinuksena ranskiksiin oli suolan määrä. Ruokalusikallinen suolaa oli kertakaikkisen järisyttävä määrä eli ranskikset todella olivat suolaisia...

Pokemon-haaste voi myös hyvin eli reilu 2 000 000 pistettä on kasassa mennessä kohti seuraavaa leveliä.

Ja mikäs sitten ei etene?

Luovutushäviö tapahtui Geokätköilijän talviohjelman osalta. Yhdeksäs viikko meni vielä pusertamalla, mutta viikko 10 alkoi tökkimään. Minulla ei yksinkertaisesti ole nyt aikaa, eikä intoa lähteä etsimään tietynlaisia kätköjä edes ympäri pääkaupunkiseutua tai lähimaastoa. Totesin siis, että antaa olla. Kävin kyllä kätköillä, mutta ne eivät nyt sattuneet sopimaan talviohjelmaan. 

En olisi ehkä luovuttanut, jos kasassa olisi ollut edelleen kaikki ohjelman pisteet eli olisin pusertanut loppuun vaikka väkisin. Nyt ei ollut enää mitään tavoiteltavaa, koska tämä haaste oli minulle vähän kuin joko tai eli menetti merkityksensä, kun ei ollut mahdollisuutta saada kaikkia pisteitä 😃 Osa haasteista taas on enemmän sellaisia, että vastoinkäymiset tuovat lisäpotkua, koska on mahdollisuus korjata ja yrittää entistä tiukemmin. Tässä tätä korjaamisen mahdollisuutta ei ole.

Osa haasteista elää myös hiljaiseloa. Lohduttelen itseäni näiden suhteen, että näissä vielä ehtii vuoden aikana. Olen myös onnistunut löytämään uusia intressejä, jotka tuppaavat vähän tulemaan näiden haasteiden tielle. Näinhän olin toki jo alunperin ajatellut, että haasteiden pitää tuoda iloa, ei pakkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitapa viestiä :-)